RYHTIÄ RATSASTUKSEEN – KOKEMUKSIA KURSSILTA

Ensimmäisessä virallisessa Kaiken maailman asiaa-blogissa tallikamuni Shea kertoo Leya-tammansa kanssa tekemisestä ja kokemuksistaan Piia Solajärven Ratsastajan ryhti-koulutuksesta. -Tuikku-

SHEAN KOKEMUKSIA KURSSILTA

Leya irtohypytyksessä keväällä 2016
Leya irtohypytyksessä kesällä 2016

Omistan 12-vuotiaan Leya-tamman, jonka kanssa harrastamme vakavasti kouluratsastusta. Minä siis suhtaudun vakavasti harjoitteluun ja tamma taas sen välttelyyn. Inspiraatiota ja kuntoa haemme maastoilusta ja kärryttelystä. Kentällä tapahtuvaan harjoitteluun kuuluu hieman ohjasajoa, juoksutusta, vielä vähemmän esteitä, mutta leijonan osan ajasta keskitymme elastisuuden ja suoruuden löytämiseen ja välillä opettelemme uusia koululiikkeitä. Jälkimmäisestä tamma pitää valtavasti, mutta niin kutsuttu perustyöskentely on sen mielestä aika syvältä.

Perustyöskentely vie ajallisesti eniten ja liian harvoin pääsemme tekemään hevosen mielestä kivoja juttuja, kuten opettelemaan uusia liikkeitä tai hyppäämään. Jatkuva suoristamisen tarve on kieltämättä alkanut turhauttamaan myös minua. Olen yrittänyt ratkoa ongelmia kokeilemalla toisenlaista satulaa, kengitystä muuttamalla, kokeilemalla erilaisia verryttely- ja jäähdyttelyn tapoja ja muokkaamalla viikkoharjoittelun kaavaa. Koska tamma on kaikesta huolimatta vino ja vaatii aika lailla vertymistä, aloitin tiheämmän lihashuollon. Siis tamman lihashuollon. Tamma saa siis minua useammin uudet kengät ja käy huomattavasti minua useimmin hierojalla. Hyvä elämä sanoisin. No, olenhan käynyt jo vuosia satunnaisesti pilates tunneilla ja silloin tällöin osteopaatilla, jotta olisin itse suorempi satulassa.

Törmätessäni ratsastajan valmennuskurssiin, innostuin (taas) valtavasti. Kurssimainoksessa puhuttiin kehon liikkuvuuden kartoituksesta ja ryhdistä sekä  henkilökohtaisesta ruokavaliosta ja kotiohjelmasta, jolla parannetaan esimerkiksi vinoutta ja poistetaan kireyksiä. Vetäjänä mainittiin ratsastajiin erikoistunut urheiluvalmentaja Piia Solajärvi. Jospa tämä ratkaisisi ratsastuksellisen oravanpyörämme ongelmia? Eikä tarvinnut pettyä.

No jaa, 4 x 1 h tunnin kurssi oli mielestäni hieman liian lyhyt, joten aloitin kurssin jälkeen fysiikkavalmennustunnit. Kurssin jälkeen tunnistin mistä kohdin olen vino ja mistä heikko. Ja voin kertoa, että yllätyksiä tuli vastaan. Ne yleisesti heikkona pidetyt vatsalihakseni olivatkin yllättävän vahvat (YES!), mutta voi hyvänen aika miten jäykkä vasen kylki voikaan olla. Tai miten avuttomaksi voi itsensä tuntea, kun pyydetään tekemään minuutti kehoa kiertyvyyttä mittaavia liikkeitä. Ei onnistunut.

Fysiikkavalmennuksen yksityistunneilla laitetaan kohta kohdalta kroppaa kuntoon. Nyt odottelen, että se alkaa näkyä myös tamman hierontapalveluiden vähenemisenä, sen suoruuden lisääntymisenä ja jos kuuta saa taivaalta toivoa, niin myös kouluratsastuksellisen motivaation kasvamisena. Miksei, Piia on kaiken muun pyydetyn pystynyt tähän asti lunastamaan.

Shea

Shean kanssa järjestämme Piia Solajärven  luennon aiheesta ratsastajan ryhti Veikkolassa 26.11.2016. Voit tutustua luentoon facessa

Luentoesite 26.11.2016
Luentoesite 26.11.2016

 

Terve maailma!

Olen viisipäisen perheen toinen tiimipääliköistä ja siinä samalla aktiivisen raksamiehen vaimo ja kolmen teini-ikäisen poikalapsen vanhempi. Ystävät ja läheiset edustavat minulle yhtä elämän tärkeintä tukipilaria. Töitä teen järjestössä nuorten seksuaalioikeus- ja seksuaaliterveysasioiden edistämiseksi. Harrastan yhdistystoimintaa, joogaa ja omistan myös Siiri-koiran, sekä Lyyli-hevosen, joten monelaista ihmis- sekä eläinperäistä toimintaa tulee hommailtua. Olen kiinnostunut ihmisen ja eläinten hyvinvoinnista. Olen avoin erilaisille maailmankatsomuksille ja vaihtoehdoille.

Olen elämässäni siis monessa mukana, melkein kaikesta kiinnostunut, helposti innostuva ja toimeen tarttuva. Asiaa, ajatuksia, mielipiteitä ja tekemistä löytyy joka lähtöön. Tässä blogissa on näin ollen asiaa milloin mistäkin mielenkiintoisesta (ainakin omasta mielestä) – kaiken maailman asiaa itseltä, ystäviltä sekä tuttavilta.

Tervetuloa seuraamaan blogia kaiken maailman asioista!